Viiniköynnös 'Ugni Blanc' – erittäin kestävä, myöhäinen

Lajike on peräisin Etelä-Ranskasta. Cognacin alueella se on vähitellen syrjäyttänyt Folle Blanche -lajikkeen. Sitä viljellään paljon myös Toscanassa Italiassa, jossa sitä kutsutaan nimellä Trebbiano, ja siksi monet pitävät sitä sen kotiseutuna. Se menestyy myös Moldovassa ja Kanadassa. Lajike tuli tunnetuksi jo vuonna 1302, kun italialainen kasvitieteilijä Pietro de' Crescenzi kuvasi sen. Sitä kutsutaan myös nimellä Muscadelle, ja sitä lisätään usein pieninä määrinä valkoviinien sekoitteisiin. Tietyssä määrin punaisten rypäleiden kanssa se kuuluu kuuluisiin Chianti-viineihin. Armagnacin alueella lajiketta viljellään noin 11 250 hehtaarilla (75 % viinitarhojen pinta-alasta). Se on sopeutunut hyvin paikalliseen maaperään, kestää kylmää, härmää ja harmaahometta, on suhteellisen kuivuudenkestävä ja erittäin satoisa – hehtaarilta saadaan jopa 100–150 hl viiniä. Trebbiano on yksi tärkeimmistä lajikkeista armagnacin valmistuksessa. Viljelyominaisuudet – lajike kuuluu myöhään kypsyviin lajikkeisiin (lämpimässä ilmastossa rypäleet kypsyvät syyskuun lopusta lokakuun alkuun). Terttu on keskikokoinen tai suuri ja siivekäs. Marjat ovat pieniä, lähes pyöreitä, ja niiden kuori on keskipaksu, sitkeä, kellanvihreä ja vahapeitteinen. Kukkien varisemista ja pikkumarjaisuutta ei esiinny. Lajike menestyy tavallisilla perusrungoilla, mutta parhaiten sille sopii 41 B. Tekniset ominaisuudet – syöntikypsinä rypäleisiin kertyy noin 18–21 % sokeria ja 7–9,5 g/l happoja. Sokeripitoisuus voi nousta 24–25 %:iin korkean happopitoisuuden ohella. Viinit ovat maultaan hienoja ja kehittävät nopeasti tuoksun, mutta ne eivät kehity kypsytettäessä. Lajiketta käytetään pääasiassa tisleiden raaka-aineena. Kestävyys – köynnökset kestävät huonosti talven pakkasia ja kuivuutta, mutta ne kestävät hyvin härmää ja harmaahometta. Sato – hyvä kasvu ja erittäin hyvä hedelmällisyys (keskimäärin 10–15 tonnia hehtaarilta). Rypäleitä käytetään brandyn raaka-aineena. Lehti – suuri, pitkänomaisen soikea, syvään liuskoittunut, viisiliuskainen ja karvainen. Lehtilapa on epäsäännöllisesti ylöspäin kupera, ja sen pinta on isokuplainen. Keskiliuskan ääriviiva muodostaa terävän kulman. Yläpoukamat ovat syviä tai keskisyviä ja suljettuja, ja niissä on munanmuotoinen aukko ja pyöristetty pohja. Alapoukamat ovat matalia ja avoimia, reunat yhdensuuntaiset ja pohja terävä. Ruotipoukama on avoin ja lyyranmuotoinen, pohja terävä, tai suljettu, ja siinä on elliptinen aukko. Hampaat ovat suuria ja kolmiomaisia, ja niillä on leveä tyvi; ne ovat joskus vaaleampia. Suonet ovat molemmilta puolilta vaalean kellertävät. Lehtiruoti on keskipitkä, vaaleanvihreä ja kalju. Syysväri on keltainen. Kukka – kaksineuvoinen. Terttu – suuri, kartiomainen, tyvestä haarautunut, siivekäs ja puolitiivis. Tertun ranka on keskipitkä, keskipaksu, kokonaan puutunut ja sitkeä. Marja – melko pieni, pyöreä ja vihertävän keltainen (muuttuu ylikypsänä vaaleanpunertavaksi), ja siinä on pieniä, harvoja pisteitä. Kuori on läpikuultava, paksu ja sitkeä. Hedelmäliha on mehukasta ja maultaan harmonista. Marjan varsi on keskipitkä ja ohut, ja siinä on pieni kartiomainen kiinnityskohta ja lyhyt johtojänne. Ugni Blanc on hyvin myöhäinen viinirypäle. Lämpimässä ilmastossa rypäleet kypsyvät lokakuun alkupuoliskolla – Suomessa lajike tarvitsee kasvihuoneen. Se suosii kevyitä, hiekkaisia savimaita, joissa sen arvokkaat ominaisuudet pääsevät esiin. Sen kasvu on voimakasta, hedelmällisyys erittäin hyvä ja sato runsas, ja se menestyy hyvin tavallisilla perusrungoilla. Se on herkkä kylmälle ja suhteellisen kuivuudenkestävä. Rypäleet eivät halkeile eivätkä juuri koskaan mätäne. Korkean happopitoisuutensa ansiosta rypäleistä saadaan laadukasta, nopeasti kypsyvää raaka-ainetta konjakkiin. Charentessa ja Armagnacissa (Ranskassa) se on syrjäyttänyt muita lajikkeita, kuten Folle Blanchen, konjakin ja armagnacin valmistuksessa.